#YleAstudio
Mä en tiedä pystynkö katsomaan Valtosen #yleastudio haastattelun, alku jo aiheuttaa myötähäpeää. Mutta yritän katsoa koska haluan tietää miten alas voi Suomen hallitus vajota. On jo vajonnut pohjalle.
January 14, 2026 at 7:11 PM
#yleastudio kun muut pohjoismaat lähettävät joukkoja grönlantiin, elina valtonen tuli sitten selittelemään suomalaisille maltista, ottamaan koppia ja kertomaan, ettei grönlannin tilanteessa ole mitään hälyttävää. hän on täysin epäpätevä toimimaan minkään valtakunnan ulkoministerinä. eroa paska.
January 14, 2026 at 7:13 PM
Jotenkin sitä kiittää, että sain eläkkeen edellisen hallituksen aikaan. Sofia Virtakin tuossa kertoo, kuinka kaltaisiani on liikaa työttömien joukossa. Kaikkia ei lausuntojen kanssa onnista. #yleastudio
January 13, 2026 at 7:29 PM
Aina kun luulet, että rimaa ei enää alemmaksi saa, niin persu sen kyllä alittaa.

--> areena.yle.fi/1-72481070

#JaniMäkelä #YleAstudio
December 19, 2025 at 6:24 PM
Teppo Turkki oli hyvä A-studiossa, korosti asian vakavuutta ja perusteli sanomansa tiedolla ja vankalla kokemuksella. Ulkoministeriön henkilö aika varovainen lausunnoissaan, mikä ei yllättänyt. #yleastudio
December 17, 2025 at 8:08 PM
Yrittäjien eläkeuudistusta A-Studiossa pohtimassa kolme yrittäjien etuja ajavaa tahoa. Missä veronmaksajien, vakuuttajien tai akateemisen maailman edustaja? Kukaan ei kritisoi alivakuuttamista ja valtion 600 milj e/v. maksamaa kustannusta. 🧐 #yleastudio
December 8, 2025 at 7:22 PM
Talouspuhe on kyllä yhtä tyhjän jauhamista. Ihmeellistä liturgiaa.

#yleastudio #media #talous
December 1, 2025 at 7:38 PM
Virnuilua luvassa.
Rydman ja Eloranta #yleastudio' ssa tänään.
March 20, 2024 at 6:58 PM
Keskiviikkona 29.1. A-studiossa keskustelemassa Euroopan puolustusteollisuuden näkymistä. Tulkaahan Yle TV1:lle heti Urheiluruudun jälkeen klo 21.05.

#turpo #yleastudio #astudio #keskusta #maanpuolustus
January 28, 2025 at 7:11 PM
Miten Elo voi verrata #sininentulevaisuus Macronin En marche puolueeseen. Millään tasolla ei ole mitään yhteistä #yleastudio
November 13, 2024 at 2:30 PM
Here's the Top 10 Trending Words over the Past 10 Minutes:
1st - abortion
2nd - swift
3rd - כי
4th - pelosi
5th - haciendo
6th - garlic
7th - sellner
8th - pointing
9th - nancy
10th - jury
(tap/click to see all posts with that word!)

#йобанарусня 🇺🇦
January 29, 2024 at 7:20 PM
@petee72 @PiritaKylma @HannaSantti @YleAstudio Niin, eihän ay-liikkeellä ollut kuin neljä (4) mahdollisuutta. Hirveen törkeetä, ai kamala...
November 25, 2024 at 6:52 AM
Yllätys kun puhutaan sosiaaliturvasta Halla-Aho puhuu maahanmuutosta. #yleastudio
November 13, 2024 at 10:17 AM
Petteri Orpo päätti lähteä vaalitentin puheessa pääministerinä.

#yleastudio
March 25, 2025 at 7:04 PM
Hallituspuolueet ja osa mediasta ovat pelotelleet EU:n liiallisen alijäämän menettelyllä siihen tyyliin, että kohta EU sanelee Suomen talouspoliitikan.

Nyt on selvinnytkin, että kyseessä olisi vain mainehaitta. Mitä muuta tuo on kuin valehtelemista. 🤷

#yleastudio
April 25, 2024 at 6:19 PM
Vaikuttais että Niinistön Villeltä kajahti paremmin. #yleastudio
July 21, 2025 at 6:06 PM
Ja persujen 2.varapuheenjohtaja Joakim Vigelius puolusteli Keskisarjaa tänä iltana @yle-uutiset.bsky.social #YleAstudio #YleA-talk
August 28, 2025 at 7:22 PM
Aikamoista paskaa sitä saa näemmä suorassa lähetyksessä lapata eetteriin. #yleastudio #rasismi
August 27, 2025 at 6:25 PM
Populistien ja äärioikeiston suurin vihollinen on ratkaisujen löytiminen ja EUn onnistuminen. Niin kauan kun EU näyttäytyy ongelmapesäkkeen, sitä käytetään keppihevosena kannatuksen maksimointiin #yleastudio
November 13, 2024 at 12:38 PM
Se ansiosidonnaisen lopun valtava piikki #yleastudio
November 13, 2024 at 10:16 AM
Kirurgi Purra on täysin valmis tappamaan potilaan, jotta voi sanoa leikkauksen onnistuneen.

#yleastudio
January 28, 2025 at 7:13 PM
Olen ollut siinä käsityksessä, ettei kansainvälisestä sopimuksesta irtautumista koskevaa kansalaisaloitteita voida ottaa käsittelyyn. Mediatietojen mukaan joukko nimekkäitä poliitikkoja on laatinut Ottawan jälkiväkimiinasopimuksesta irrottautumista vaativan aloitteen. Miksi?

#yleastudio
November 28, 2024 at 7:30 PM
#eff #surveillance #kreab #koronavirus #koronavirusfi
@ylenews @STTuutiset @Tietosuoja_DPA @timoharakka
@YleAstudio
December 1, 2024 at 12:33 PM
A-studiossa heitetään Suomen ylintä urheilujohtoa sekä bussin ETTÄ junan alle. 💩💩
#olympialaiset #yleastudio
August 12, 2024 at 6:26 PM
Kerroimme työnvälityksestä arabiaksi Facebookissa: saadaan 20...30 hakijaa/vrk, ympäri Suomea. Koodarista rekkakuskiin / Zharity #yleastudio
November 16, 2024 at 8:54 PM