Visa Noronen
banner
visanoronen.bsky.social
Visa Noronen
@visanoronen.bsky.social
Politiikkaa, tiedettä ja taloutta seuraava toimittaja. Sivussa myös väitöskirjatutkija syventyen tekoälyn ja data-analytiikan käyttöön journalismissa. Tukikohtana Berliini, toimintakenttänä maailma.
Fossiilisten polttoaineiden osuus EU:n sähköntuotannosta oli viime kuussa 23,6 prosenttia. Saksa tuotti ennätyksellisen vähän sähköä hiilestä, vain 12,4 prosenttia, ja Puolassa osuus oli 42,9 prosenttia. Nämä kaksi maata ovat edelleen EU:n suurimmat hiilen käyttäjät. 2/2
July 29, 2025 at 7:09 AM
Saksan puolustuksen suunnittelijat työskentelevät nyt aikaa vastaan: kaiken olisi oltava valmiina toimimaan hätätilanteessa viimeistään vuonna 2029 – eli vuonna, jolloin Venäjän voi olla valmis hyökkäämään Natoa vastaan. 4/4
May 26, 2025 at 9:25 AM
Saksa haluaa myös omia drooneja, avaruusteknologiaa ja kyberkyvykkyyksiä nopeasti lisää. 3/4
May 26, 2025 at 9:25 AM
Osana pelotetta on myös tarkoitus parantaa kykyä suorittaa tarkkoja iskuja syvällä vihollisen alueella, esimerkiksi Taurus-tyyppisillä yli 500 kilometrin kantaman risteilyohjuksilla. Lisäksi on tarkoitus kasvattaa varastoja. 2/4
May 26, 2025 at 9:25 AM