Hoitokoira kuitenkin on yhtä innokas hyvällä ja huonolla kelillä, joten syy lähteä oli selkeä. Tosin, märässä metsässä on rahallista kulkea, vähäistä oli vastaantuleva (0 kpl) väki hämärän hyssyssä.

Kohta vanhemmat taas esiintyvät lehdissä kertomassa joulunvietostaan.
Hyväksyn mukisematta sen, että nämä jutut ovat monille tärkeitä ja medialle kannattavia. Saahan sitä silti ajatuksiltaan olla vastarannan kiiski. Kai.

Se, mikä nykyisyyden erottaa historiasta, lienee tiedon (ja epätiedon) leviämisen nopeus sekä ihmisten kasvanut tarve reagoida ilman ajattelua tai analyysia sekä puolen valitseminen tunteilla.

Vain todellinen ekspertti voi yllättää talven.

Jos joskus, niin nämä luettuani, oli päässäni surinaa.

Siksi minulla on Elisaviihde, jos haluan katsoa mainoksia sisältäviä ohjelmia. Skippaan ne napin painalluksella.
Telian vastaavassa palvelussa näin ei ilmeisesti voi tehdä. Jos Elisalta katoaa tämä mahdollisuus, lopetan tilaukseni. En käytä aikaani mainoksiin.

Lämpimät onnittelut myös palautuneesta mielenrauhasta!
Aktiiviset aivot on hyvä juttu, mutta joskus se tarkoittaa putkinäköisyyttä. Ei ole onneksi vaarallista, jos ei ole automaattiasetuksena.

Jos malttaa olla puristamatta muistia, saattaa auttaa.

Saalis: kaksi linssin suojusta, kameran akun laturijohto, yksi filtteri.
Minulla vain minikalusto sinuun verrattuna. Otan osaa.

Luen kohtuullisen paljon 1800- ja 1900- luvun historiaa. Tällaisen takapakkiajatusten hienoinenkin ehdottelu kammottaa.

Upea lahja saajalle, kertoo ystävyydestänne paljon!
Näinä päivinä valokuvat ovat pilvessä, viestitkin sähköisinä ja alzhaimer odottaa. Lahjasi arvo on mittaamaton.

Yksi oli hauska löytö:pullopostia Visbystä vuodelta 2001. Muovipullossa tietty.

Herhiläisiä myös nähty, muutama vuosi sitten niillä oli pesä naapurin talon kulman ympäri. Hieno rakennelma, myönnän.
Tuuletusparvekkeet ja kaikki.

Tämä pätee liian moneen muuhunkin kokonaisuuteen, mm. ilmastokriisiin, luonnonvarojen suojeluun vs hyödyntämisen, terveydenhoitoon, sosiaalipolitiikkaan.
Lyhytnäköisyys ja omien sidosryhmien eduntavoittelu ei ole koskaan ennustanut parasta lopputulosta.
Ei nytkään.

Siihen peilaten ainakin osa hallituspuolueiden puheista seisoo hiekkajaloilla.

Jokaisen kunnon kansalaisen lääkekaapista tulisi löytyä sopiva cocktail parantumattoman sairauden diagnoosin tullessa.
Hyvä elämä päättyy joskus.