Juha oli luutnanttina kouluttajana kertausharjoituksessani Haminassa RUK:ssa 40 vuotta sitten.
Asiallinen kaveri jo tuolloin.

Sentään tormistauduin iltapuhteella tiristämään kevyet kenttähiet kuntohaalille.
Pitää joutavallakin olla jottain.
#vantaanliikuntapalvelut

Sanoisin, että verraten huonolla menestyksellä.
Vielä en ole tutkinut toisen osapuolen vaurioita, pelkäänpä että menee vaihtoon.

Aina kannattaa hylätä sohvankulma.
Aina kannattaa hylätä sohvankulma.
Nievo -8 C:n lämpötila oli kovettanut pikkuteitä, jolloin varsin lyhyet rallinastatkin löysivä joltista tartuntapintaa.

Teemana oli Maanpuolustuskurssiyhdistyksen syyskokous.
Suurin mielenkiinto kohdistui Max Jakobson Lecture -luentoon, jonka piti Presidentti Alexander Stubb.

Ajatuksenpoikasena oli kokeilla, miten hankeen kurottuva hajavalo tarttuu kameran kuvakennolle.
Kyllä se tarttuu, kun herkkyys, aukko ja valotusaika riittävät. Tosin hyviä kohteita ei osunut hollille.

Koetan vielä renoveerata, vaikka ajast’aikaa moisilla on jo parikymmentä vuotta.
Nuuka kun olen.

Katson maisemaa etsimen lävitse, olipa kamera mukana tai ei. Tänään oli.
Valoa oli vähän, mutta hyvä että oli vähän valoa.
Mustijoki: Numminen ja Laukkoski.

Illan edetessä kysyin, mikä kirja nyt on menossa? ”Tuntematon sotilas.”
Olisihan teos löytynyt kirjahyllystä kuten alkuperäinen käsikirjoitus Sotaromaanikin, sanoin. ”Halusin ostaa kirjan itselleni.”
Että tällä tavalla.

Pyynikin Tuntematonta en ole nähnyt.
Jouko Turkan versio Helsingin kaupunginteatterissa v. 1979 ei kolahtanut.
Lukiossa kirjoitin esseen Väinö Linnasta.

Jos orientoituisi lähipäivinä rengasrumbaan. Mikäli murtunut peukalo (oikea) hommaan mukatuu.
On meinaan asiallisen brutaalia vääntämistä.

Toki uhkana ilmanalan raikkaudessa vaani happimyrkytys. Ruuhka-Suomessa, täällä Vantaalla.

pähkivät mm. G-miehet New Yorkissa jo 1960-luvulla. Ainakin jos on uskomista Jerry Cottonia vuodelta 1968. 😁