Roope Ohlsbom
banner
ohlsbomr.bsky.social
Roope Ohlsbom
@ohlsbomr.bsky.social
Economics, climate & energy. Best available evidence enjoyer.
Kuluttajien arviot omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua paranivat, mutta oman talouden nykytila arvioitiin aiempaa heikommaksi. Synkkiä odotuksia ylläpitävät etenkin työttömyyden uhka sekä turvallisuus- ja geopoliittinen epävarmuus. Moni kotitalous jatkaa heikompiin aikoihin varautumista.
November 27, 2025 at 6:35 AM
1/2 Kuluttajien luottamus vahvistui hieman marraskuussa, mutta naiset arvioivat talouskehitystä selvästi miehiä synkemmäksi.

Ero repesi jo vuonna 2023, ja kuilu syventynyt entisestään syksyn aikana. Monet säästöt ja leikkaukset kohdistuneet voimakkaasti naisvaltaisille aloille. #yrittäjät
November 27, 2025 at 6:35 AM
Teollisuuden uudet tilaukset kasvaneet jo yhdeksän kuukautta putkeen. Kasvu hidastunut sitten kesän, mikä johtunee ainakin osittain USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan uudelleen leimahtamisesta.

Epävarmuus on kuitenkin helpottanut, ja uusien tilausten voidaan odottaa edelleen kasvavan. #yrittäjät
November 10, 2025 at 6:27 AM
Kuluttajien luottamus junnaa paikallaan, heikkona. Jäänmurtajauutiset ym. eivät ole juuri vaikuttaneet kuluttajien näkemyksiin.

Yhä useampi on huolissaan työttömyydestä. Ostohalukkuutta jarruttavat myös Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen ja huolet terveydenhoidon tilanteesta. #yrittäjät
October 27, 2025 at 6:27 AM
Lainanottoaikeita oli elo- ja syyskuussa tavanomaista enemmän. Kasvanut lainahalukkuus on rohkaiseva tieto. Se voi kertoa, että kuluttajat olisivat aktivoitumassa loppuvuoden aikana esimerkiksi asunto- ja autokaupoille. #yrittäjät
September 29, 2025 at 5:36 AM
2/2 Lainanottoaikeita oli elo- ja syyskuussa tavanomaista enemmän. Kasvanut lainahalukkuus on rohkaiseva tieto. Se voi kertoa, että kuluttajat olisivat aktivoitumassa loppuvuoden aikana esimerkiksi asunto- ja autokaupoille. #yrittäjät
September 29, 2025 at 5:34 AM
✅ Kuluttajien luottamus vahvistui lievästi. Taso yhä matala, mutta suunta herättää toiveita talouden elpymisestä.

❌ Luottamuksen piristymistä jarruttaa voimakkaan negatiiviset arviot Suomet taloudesta. Syinä kasvava työttömyys, ilmatilaloukkaukset ja leikkaukset. Moni varautuu heikompiin aikoihin.
September 29, 2025 at 5:22 AM
1/2 Suomen taloutta jarruttaa työttömyyden ja heikon luottamuksen kierre. Kasvava työttömyys horjuttaa kuluttajien luottamusta, mikä vähentää yksityistä kulutusta. Heikko yksityinen kulutus lisää työttömyyttä entisestään ja kierre on valmis.

Ilmassa on myös myönteisiä merkkejä ➡️
September 23, 2025 at 5:15 AM
Kasvu on käynnistymässä varsinkin teollisuudessa. Sen sijaan pk-yritysten taloustilanne on tuoreimman yrittäjägallupin mukaan heikoin sitten kevään 2022. Haastavasta tilanteesta huolimatta myös yrittäjien odotukset tulevasta ovat kohentuneet:
www.yrittajat.fi/app/uploads/...
August 29, 2025 at 5:39 AM
Suomen talous ei ole vielä kasvanut 2025 tilastoissa, mutta kesän aikana saatu positiivisia signaaleja.

Teollisuuden tilausmäärät ovat kasvussa, laskeneet korot ja matala inflaatio tukevat ostovoimaa, asuntokauppa heräilee. Ilman uusia shokkeja kasvu alkanee tulevan vuoden aikana.
August 29, 2025 at 5:39 AM
Laskusta huolimatta ilmassa myös positiivisia merkkejä. Talouden näkymät alkaneet kirkastua ja kuluttajien ostovoima kohenee. Kasvava kysyntä helpottaisi myös rakennusalan tilannetta. Pian rakentajat pystyvät taas aloittamaan uusia hankkeita, kun pääomat alkaneet vapautua myymättömistä asunnoista.
June 26, 2025 at 5:41 AM
1/2 Asuntomarkkinoiden tunnelma on edelleen vaimea, ja lupaavan nousun jälkeen kauppamäärät ovat kääntyneet laskuun.

Vaisut kauppalukemat tarkoittavat, että hinnatkaan eivät vielä nouse, vaikka jäihin mennyt uudistuotanto rajoittaa asuntojen tarjontaa. #yrittäjät
June 26, 2025 at 5:41 AM
Yli 2v kestänyt työllisyysasteen trendin lasku on vihdoin taittumassa. Seuraavaksi pitää toivoa, että työmarkkinoiden vakaantuminen saa myös kuluttajien luottamuksen nousuun.

Vielä liian aikaista sanoa pidemmän aikavälin kehityksestä, mutta ilmassa on positiivisia merkkejä. #yrittäjät
June 25, 2025 at 5:36 AM
Sähkön kokonaishinta laski vuoden 2025 tammikuussa suomalaisilla kotitalousasiakkailla 19–21 % verrattuna vuoden 2024 tammikuuhun. Yritys- ja yhteisöasiakkailla sähkön hinta laski 15–39 %. #yrittäjät
June 11, 2025 at 5:25 AM
Polttonesteiden, sähkön ja puupelletin hinnat laskivat Q1/2025 verrattuna vuotta aiempaan. Kotimaisista polttoaineista metsähakkeen käyttäjähinta laski ja jyrsinturpeen nousi.

Maaliskuussa bensiinin kuluttajahinta laski 7 % ja dieselin 8 %. Puupelletin hinta laski helmikuussa 10 % vrt. 2/2024.
June 11, 2025 at 5:18 AM
Suomen teollisuuden tilausten kasvu olisi nopeampaa ilman Trumpin huhtikuun alussa ilmoittamia jättitulleja. Tullien vaikutusta lievensi nopeasti tullut ilmoitus 90 päivän neuvottelutauosta. Selvää on, että kauppasota jarruttaa teollisuuden kasvua, neuvotteluista huolimatta. #yrittäjät
June 10, 2025 at 5:55 AM
Teollisuuden tilausten kasvu olisi nopeampaa ilman Trumpin huhtikuun alussa ilmoittamia jättitulleja. Tullien vaikutusta lievensi nopeasti tullut ilmoitus 90 päivän neuvottelutauosta. Selvää on, että kauppasota ja sen aiheuttama epävarmuus jarruttavat teollisuuden kasvua, neuvotteluista huolimatta.
June 10, 2025 at 5:54 AM
Suomen teollisuuden tilausten kasvu olisi nopeampaa ilman Trumpin huhtikuussa ilmoittamia jättitulleja. Tullien vaikutusta lievensi nopeasti tullut ilmoitus 90 päivän neuvottelutauosta. Selvää on, että kauppasota ja epävarmuus jarruttavat teollisuuden kasvua, neuvotteluista huolimatta #yrittäjät
June 10, 2025 at 5:50 AM
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli huhtikuussa 2,7 % vuoden takaista suurempi. Tammi-huhtikuun aikana 📈 6,7 prosenttia.

Määrät ovat vielä vaatimattomia, mutta alkuvuoden luvut antavat aihetta optimismiin. Suomen teollisuuden kasvunäkymät saavat tukea laskeneesta 📉 korkotasosta. #yrittäjät
June 10, 2025 at 5:47 AM
Yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi pitkästä aikaa julkista nopeammin.

Suurin osa kasvusta tapahtunut jo pidemmän aikaa julkisella sektorilla. ⬅️ Ei pitkässä juoksussa talouden kannalta kestävää; julkisen palkat rahoitetaan yksityisen sektorin toimeliaisuudesta syntyvillä verotuloilla. #yrittäjät
June 4, 2025 at 5:33 AM
Kuluttajat = talouden sydän. Ilman kotitalouksien kulutusta💵ei kierrä, talous ei saa happea. Vaikka tulliuhkausten painoarvo laskee jokaisen siirretyn takarajan myötä, luottamus murenee.

Yritysten on vaikea tehdä päätöksiä, kun vientimahdollisuudet riippuvat yhden miehen päähänpistoista. #yrittäjät
May 27, 2025 at 5:26 AM
✅ Suomen kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria vähenivät 6 %.
✅ Energiasektori 📉 7 %.
✅ Puutuotteiden nettonielu 📈 29 %.
❌ Maankäyttösektori 3v peräkkäin nettopäästölähde.
❌ Taakanjakosektorin päästöt vähenevät hitaasti.
🟰 Tavoitteet karkaamassa tavoittamattomiin ilman merkittäviä lisätoimia.
May 22, 2025 at 5:24 AM
Suomalaisten palveluiden viennin arvo noussut koronakuopasta alkaen. Palveluviennissä on paljon mahdollisuuksia, ja siitä syntyvä arvonlisäys usein tavaravientiä suurempaa.

Toistaiseksi palvelut olleet myös turvassa tulleilta, joten niihin panostaminen yksi tapa lieventää Trump-riskiä. #yrittäjät
May 13, 2025 at 5:27 AM
Ensimmäinen futuureihin pohjautuva arvio ETS2-hinnoista: 73,57€/tCO2. Huomattavasti kohtuullisempi kuin pahimmissa uhkakuvissa, mutta hinta tullee vaihtelemaan.

Kustannusvaikutus joka tapauksessa merkittävä (~ 18-20 snt/l ?), mutta pahimmat arviot olivat jopa 2-3x korkeampia. #ETS2 #ETS
May 7, 2025 at 10:28 AM
Asuntokaupan pahin jäätyminen on takana, mutta kauppamäärät ovat yhä selvästi alle koronaa edeltäneen tason.

Kotitaloudet pysyvät varovaisina, kun tullisota ja työpaikan menettämisen pelko horjuttaa perusturvallisuutta. Asuntokaupoille ei lähdetä, jos oma taloustilanne huolettaa. #yrittäjät
May 5, 2025 at 5:32 AM