Mä olin nuorena sotkuinen. Nyt mä olen taittelija, pyyhkijä ja järjestäjä. Mä olin myös päältäkäveltävä. Nyt yritän olla olematta.

Samoja kokemuksia. Ja unet tulevat yhä, kun jokin kuormittaa nykyisessä, varsin hyvässä tilanteessa.

Mä tarvitsen tämän. Onneksi olen jo niin vanha, että olen muuttunut näkymättömäksi. Kukaan ei vilkaisekaan, jos en hanki moottorikelkkaa haalarin kaverina.

Apua, ahdistuin jo ajatuksesta. Mun hiitotrauma liittyy hiihtomajaan, jolle peruskoulussa hiihdettiin joka vuosi. Tai no, muut hiihti. Mä en ikinä päässyt sinne asti, joten en ole ihan varma, onko se maja olemassa vaiko vain tarua. Opettaja tuli aina vastaan ja käski lempeästi kääntyä takaisin.

Painajaiset, houreet ja naakkoja kuiskimat salasäkeet olivat vähissä tänä aamuna, joten jouduin tyytymään romaaniin, joka on syntymässä silkasta mieltä riivaavasta ajatuksesta, jota ei muuten saa pois.