Kiitos @rajapinta.co ja @nuppu.bsky.social + Viljami järjestelyistä, olipas ihanaa päästä ränttäämään deittailuäpeistä kerrankin luvan kanssa🥳

Kuitenkin deittailuapeissa nimenomaan korostuu se osatekijöiden etupeltoon optimointi ja pienistäkin profiileissa tehdyistä valinnoista vedetyt kauaskantoiset päätelmät, ennen kuin ko. ihmistä on kokonaisuutena kohdattu. Noni rant over!

Toki samaa aikaa tiedetään, että esim saman sosioekonomisen taustan jakavat todennäköisemmin päätyvät yhteen ja pysyvät yhdessä, eikä tietenkään aikaisemminkaan olla aina tavattu deittejä "tabula rasana", vaan useimmiten kontekstissa, josta näitä asioita on käynyt ilmi (töissä, kaverin kautta jne.)

Tämä havainto mun mielestä mukailee tota Illouzinkin hahmottelemaa paradoksia, ja korostaa sitä, miten iso vaikutus deittailusovelluksila on siihen, miten ja millaisina me kohdataan toisia ihmisiä nykypäivänä.

Sitten kun itsensä on kääntänyt näiden valmiiden kategorioiden "kielelle", ei yhteyttä välttämättä synny sen paremmin itseensä kuin toisiinkaan, mikä tod näk johtaa deittikokemuksiin, jotka eivät vastaa odotuksia, ja näitä kun toistuu niin tyytymättömyyden kierre ja "tinder-burn-out" on valmis

Omassa tutkimuksessani olen huomannut, että epäsuhta deittailualustojen tarjoamien itsensä esittämisen kategorioiden ja oman kokemuksen välillä voi olla hyvinkin turhauttavaa, ja triggeröidä jopa identiteettikriisejä (pitäisikö minulla olla “perhesuunnitelma”? Entä “viestintätyyli”?)

Tuossa wiren jutussa tuodaan esille tätä problematiikkaa; koodari lähtee liikkeelle sillä ajatuksella, että voi optimoida itselleen kumppanin, mutta huomaa nopeasti, ettei lempi leiskahda, vaikka tiedostetut osatekijät mätsäävät

deittailusovellusten ympäristössä operoidaan tiedostettujen piirteiden kanssa, vaikka usein viehtymyksen ja rakkauden näkökulmasta tärkeimpiä ovat nimenomaan tiedostamattomat piirteet (karisma, kehonkieli, eleet, olemisen tapa).

Illouz käyttää Goffmanin teoriaa vuorovaikutustilanteista selittämään, miksi tällainen kohtaaminen ei välttämättä suju odotusten mukaan, tai miksi paperilla täydelliset deitit eivät tunnu miltään;

itseä tai toisia ei kohdata kokonaisuutena vaan osatekijöinä (kuvat, tiedot alämäntilanteesta, harrastuksista, horoskoopeista…), joiden yhteensopivuutta arvioidaan ennen varsinaista tapaamista, jolloin tietämys näistä osatekijöistä edeltää viehtymystä, eikä toisin päin

Ah, paljon ajatuksia, mutta ehkä ekana tulee mieleen Eva Illouzin jo 2000-luvun alussa esittämät (ja yhä monella tapaa pitävät) analyysit deittailupalstojen vaikutuksesta deittailuun; kirjassaan “Cold Intimacies"Illouz selittää, miten deittailupalsta kääntää perinteisen asetelman päälaelleen;