Usein sanotaan, että negatiivisista kokemuksista kerrotaan 10 ihmiselle, kun taas hyvistä vain yhdelle tai kahdelle. Tämä alleviivaa, kuinka tärkeää on hallita omia impulssejaan levittää negatiivista tahtoa/energiaa, sillä se leviää laajemmalle ja jyrää hyvää tarkoittavat aikeet äkkiä alleen.

Ensin pitää kysyä itseltä: hyväksynkö sen, että niin se vain nyt on? Jos hyväksyn, niin sittenhän ei ole mitään ongelmaa. Jos en hyväksy tai en tiedä, pitänee toiseksi kysyä, onko muutos mahdollista. Jokainen voi muuttaa vain itseään, joten jos jotain on muutettavissa minun pitää aloittaa itsestäni.

Kansakuntia ja yksilöitä tulee ja menee. Ihmiskunta kuitenkin porskuttaa. Miksi pidämme yksilöitä ja kansakuntia niin tärkeinä, kun tuntuu että juuri nämä kaksi ovat aina osapuolina kaikissa maailman riidoissa ja kärsimyksissä?

Ihmiset toimivat sen mukaan kuinka tärkeinä he tarkoituksiaan pitävät. Jos tutkijoiden kannustaminen alkaa tulla vaikeaksi, ehkä olisi peiliinkatsomisen paikka ja pohtia mikä on itselle vaivan arvoista. Kannustaminenkin on vielä aika eri asia kuin itse keskusteluun ryhtyminen.

Mukavaa äänestystä ☀️ Mun lipuke lähti matkaan jo viime viikolla. Jatkan mieluusti syventämistä totuuden ääreen, mutta mieluusti ilman konsepteja ja ideoita :)

Itse näen, että se on vain toinen puoli ongelmaa. Toinen puoli on ryhmä, joka väittää totuutta todeksi. Jos onnistun kohtaamaan oman väittelyni ongelmana, pääsen eteenpäin. Jos lukkiudun oman viitekehykseni totuuteen, ylläpidän samalla myös vastapoolia ja sen reaktioita.

Tämän kohdatessasi miten asiat etenevät, koetko tarpeen ymmärtää, mikä on totuus ilman ryhmäajattelua, kontekstia, idealismia tai teoriaa? Totuuden ymmärtäminen vaatii puolueetonta ja ryhmäytymätöntä tarkastelua, ilman tunteiden paatosta tai teoreettisten kehysten ylläpitoa.

Mikään tieto ei ole puolueetonta. Kaikki tieto esiintyy ”totena” vain annetussa viitekehyksessä tai kontekstissaan. Oletamme enemmistön tai omaa kansallista eetosta edustavan kontekstin oleva sitä tavoiteltavaa ja ”oikeaa” kontekstia, jonka läpi määrittelemme ns tosiasiat. Tämä ei ole totuutta.

Perehtyessäsi tiedon ja totuuden luonteeseen olet varmasti törmännyt tähän kysymykseen: Totuudellinen väite ei ole totuus itse. Totuus on olemassaolon fakta, riippumaton määritelmästä ja näkökulmasta, se ei ole ajatus tai idea, jotka ovat abstrakteja käsitteitä vailla todellista totuusarvoa.

Hyvä pointti. On ongelmallista, jos totuutta pidetään asiana, joka vaatii hyväksyntää tai voidaan kyseenalaistaa mielipiteillä. Jos näin on, sehän ei ole totuutta lainkaan. Meillä on silloin paljon suurempi haaste: ymmärtää ‘totuus’ ilman kielellistä kontekstia.

Ehkä voisimme keksiä tärkeämpiä tavoitteita kuin identiteetit.

Kun nuori täyttää 18 vuotta, on hän lain mukaan täysi-ikäinen. Silloin nuori on täysivaltainen yhteiskunnan jäsen ja hänellä on päätösvalta omaan elämäänsä. Voisiko aloittaa siitä, että kopin ottavat vanhemmat/huoltajat, jos sellaiset löytyy. Lisävero velvollisuuksiensa laiminlyönnistä.

Ne on saman kolikon kaksi puolta. Ja ehkä koko kolikolle ei ole mitään tarvetta, joten heitä se pois. Tarkoitan siis sitä, että miksi tarvitsisi rekisteröidä mitään muiden ihmisten mielipiteitä, oli ne sitten kivoja tai keljuja.

Yes, solid 8/10 for me. Watched it back in August. Loved its compact storytelling and duration, though it didn’t leave a lasting impact. It’s a neat, well-crafted film that’s worth a watch for any classic cinema fan (which I’m necessarily not ;) What did you think of it? 🎥 🎬

Onko lihavuus sairaus, oire vai jotain muuta? Sairautta hoidetaan tehokkaimmin, kun ymmärretään sen aiheuttaja. Oireita kannattaa hoitaa vain, jos ne vähentävät inhimillistä kärsimystä eikä niiden aiheuttajalle oikein voi mitään.

Ymmärrän. Kuitenkin jos suurin uhka on sisäinen eripura, niin miten puutumme suoraan itse uhkaan? Lainsäädäntö astuu kuvaan vasta, kun uhkat ovat alkaneet jo toteutua.

Onko siis lainsäädäntö tehokkain tapa vähentää ihmistenvälistä sisäistä eripuraa?

Taitaa jokaista ihmistä ohjata pelko. Ja viha kumpuaa siitä, kun oman pelon kiistäminen itseltä käy liian vaikeaksi. Kyse ei siis ole mistään erillisestä ryhmästä ihmisiä. Totalitarismin potentiaali on meistä jokaisessa.