huolestunut.bsky.social
@huolestunut.bsky.social
Reposted
Kirjoitimme vuonna 2017 @prw1.bsky.social:n kanssa artikkelin järjestörahoituksen tulevaisuudesta hyvinvointi-investointien näkökulmasta. Laadimme 4 skenaariota, joista ensimmäisessä järjestörahoitus siirrettiin suoraan eduskunnan päätettäväksi. Tähän skenaario lopulta tiivistyi:
June 17, 2025 at 5:45 AM
Reposted
Säästöpankin kysely:

• suomalaisten kokema taloudellinen ahdinko on lisääntynyt viime vuodesta

• 18 % ei kykene säästämään

• 19 % kertoo lainanneensa lähiaikoina pakollisia menoja varten

• 44 % kertoo kärsivänsä unettomista öistä taloustilanteensa vuoksi

• hyvätuloisten tilanne on parantunut
Kysely: Hyvätuloisten säästöt kasvavat, mutta yllättävän moni menettää yöuniaan rahahuolien vuoksi
Taloudellinen ahdinko on kasvanut eniten pienituloisilla, ja hyvätuloisilla puolestaan hieman vähentynyt, kertoo Säästöpankki.
www.kauppalehti.fi
October 27, 2025 at 7:04 AM
Reposted
Onneksi vakavasti ongelmallinen esitys kaatui ainakin väliaikaisesti.

Vaarana kuitenkin on, että se tulee zombiena jälleen takaisin.
Tanskan hanke yksityisviestien seulomisen sallimiseksi EU:ssa kaatui, ainakin toistaiseksi
Saksa asettui vastustamaan Tanskan ajamaa lakia. EU-puheenjohtajamaa Tanska voi vielä yrittää saada aikaan kompromissia.
yle.fi
October 16, 2025 at 5:54 PM
Reposted
Italia kieltää kokonaan seksuaalikasvatuksen yläasteella. Lukiossakin opetusta voi saada vain vanhempien erillisellä luvalla.

Jälleen yksi esimerkki siitä, millaiseen pimeyteen eurooppalainen valtio voi vajota, kun äänestää äärioikeiston valtaan.
Italy moves to restrict sex education amid growing feminicide outrage | Euractiv
Italy is one of the few EU countries without compulsory sex education
www.euractiv.com
October 20, 2025 at 6:18 AM
Reposted
Hyvä, että Suomessakin puhutaan avoimesti siitä, miten Trump pyrkii romuttamaan oikeusvaltiota
Analyysi: Yhdysvaltain oikeuslaitoksen riippumattomuus on ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena
Presidentti Donald Trump on hyökännyt Yhdysvaltain oikeuslaitosta vastaan armottomalla tavalla. Pelottelu näyttää myös toimivan, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Esko Varho.
yle.fi
April 17, 2025 at 2:36 PM
Reposted
Olisi kyllä melkoista, jos hallitus avaisi ilmastolain, kun sitä vastustavat sekä Suomen suurin vientiala teknologiateollisuus että Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
Viesti kun on ollut, että se on paitsi ilmaston myös _talouden_ etu, että Suomi pitää kiinni ilmastolaista.
#talous
IS:n tiedot: Tämä hiertää nyt hallituksessa – perussuomalaisista jyrähdys
– Jompikumpi tavoite joutuu jossain vaiheessa taipumaan, metsäpolitiikkaa tarkasti seuraava lähde arvioi.
www.is.fi
April 22, 2025 at 2:17 PM
On a brighter side
How much progress have we made on climate change?
YouTube video by Simon Clark
youtu.be
March 28, 2025 at 8:18 AM
Reposted
Joitakin vuosia sitten olisi saatettu pitää naurettavana käsikirjoitusta, jossa Hollywoodia kohti leviää tulipalon ja hirmumyrskyn yhdistelmä samaan aikaan kun USA:n presidentti pohtii avoimesti Kanadan valloittamista sekä Tanskaan kohdistuvia sotilastoimia. Se oli silloin se!
January 9, 2025 at 8:30 AM