Upeaa! Iittalan neito!

Sit voin iloisesti joulupöydässä sanoa, et täähän on melkein yhtä hyvää kuin mun tekemä.

Just sopiva määrä, jotta naapurisopu säilyy. Me juteltiin viimeksi lokakuussa.

Kuuntelin heinäkuussa ja pidin kovasti. Mielenkiintoinen.

Niin yksinkertaista se on. - Tosiaan, jos joku tietää, kertoisiko.

Tulipuuhat ovat ihanan rentouttavia. Halkojen kanto sisään, tulen teko, oikea määrä uuniin jotta tulee sopiva lämpö ja liekkien tuiijottelu.

Vuoden kokemuksella tiedän: tehtiin tupsuja villalangasta, kiroiltiin, nostettiin räyhääjä seinälle, opiskeltiin, tehtiin reksille tuuliviiri lahjaksi, nukuttiin lattialla välkällä, itkettiin, naurettiin. Normi meininkiä. (Olin epäpätevä ja surkea sijaisope).

Oli myös minun suosikkikirjani.

Marraskuu on uusi rakkauteni. Talven tulon seurantaa, rauhoittumista ja luonnon tuoksuja. Eläinten jalanjälkien tunnistamista ensilumella ja lyhenevien päivien suoma lepo. Voisimme perustaa marraskuulaisten kerhon.

Nyt on jännä peli kun ystäväni lapsenlapsi saattaa tuomarin kentälle.

Tämmöinen maalaismummo Kouvolasta rrrrakastaa marraskuuta. Aamulenkillä piti kyl välillä kävellä takaperin. Huomenna lähen mökille kolmeks viikoks möllöttämään.

Ihanaa! Koirakin innostui. Tietää, että lenkit pitenevät, kun mammalla on napit korvilla.

On kyllä paha paikka. Johannes kyllä ansaitsisi ääniä, mutta onneksi sai nyt kymppejä.

No on niin symppis, et ekan kerran jopa nyt äänestin, ettei vaan tippuis.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vaihto-oppilasvuoteni sisareni ilmoitti, että olemme aina tervetulleita San Diegoon hänen luokseen. Nyt hän purkaa minulle huoliaan, koska ei voi puhua kenenkään muun kanssa avoimesti Trumpista.

On vieläkin. Parin tunnin lenkki eilen Vierumäen harjumaastossa vahvisti tämän. Keltapunainen suo, vihreät sammalikot, kirkkaan siniset järvet, puiden takaa pilkottavat auringon säteet. Lumoava.

Mä liityin aikoinaan futisporukkaan, jossa olin kirkkaasti huonoin. Se oli kasvattava ja mielenkiintoinen kokemus.