Olen lähiaikoina toistuvasti innostunut lasten kyvystä sanoittaa tunteitaan. Tänään elokuvissa kummilapsi sanoi: "nyt mua jännittää ja mä en uskalla katsoa." Hetkeä myöhemmin: "enää ei jännitä."

Näistä se kai lähtee, että osaa aikuisena sanoa "mua jännittää" sen sijaan, että yrittää väkisin.

Tarinoita teehifistin arjesta:
Menet ostamaan teetä. Tiedät inhoavasi sitruunaruohoa ja lakritsijuurta. Ostat silti teen, jossa on mausteena molempia. Kadut syvästi kotona. Siirrät teen vähin äänin työpaikan kaappiin.

Näinkö ne kaikki hirveät sekoitukset toimistoille ilmestyvät???

Katsoin vihdoin Viimeisen vuoron. Punaisista silmistä toipuessani ja tähtiä kirjatessani mietin taas, miten eri vinkkeleistä voin samaa elokuvaa arvioida. Tähän elokuvaan menin itkemään ja "puhdistavat itkut" -kategoriassa antaisin kolme tähteä. Pelkkänä juonielokuvana filmi yltäisi hätinä kahteen.