Juhani Lohikoski
@juhanilohikoski.bsky.social
Koulutuspäällikkö.
Alue- ja kaupunginvaltuutettu (vas)
Diggaa futiksesta katsomossa, metsistä ja pyöräilystä.
Aina rasismia ja sortoa vastaan.
🚲🥦🐶🌲🍉

Vahvasti samaa mieltä. Pitää tehdä kaikki nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kaupungit ja työllisyysalueet eivät voi jättää tätä työtä yritysten tehtäväksi kun talous sakkaa aika pahasti.
Tarvitaan kaupunkien työllisyysohjelmia ja oppisopimusmalleja nuorten aseman vahvistamiseksi.

Nuorisotyöttömyys repesi Hämeessä – työllisyysjohtaja esittää isoa palkkatukiremonttia koko maahan
Hämeessä nuorisotyöttömyys on kasvanut vuoden aikana neljänneksellä. Ehdotus palkkatuen laajentamisesta jakaa asiantuntijoiden mielipiteet.
yle.fi
October 24, 2025 at 5:33 AM
Vahvasti samaa mieltä. Pitää tehdä kaikki nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kaupungit ja työllisyysalueet eivät voi jättää tätä työtä yritysten tehtäväksi kun talous sakkaa aika pahasti.
Tarvitaan kaupunkien työllisyysohjelmia ja oppisopimusmalleja nuorten aseman vahvistamiseksi.
Tarvitaan kaupunkien työllisyysohjelmia ja oppisopimusmalleja nuorten aseman vahvistamiseksi.
Reposted by Juhani Lohikoski
Tämä on siis Kokoomuksen aito some-mainos. Siihen on poimittu uutisotsikoita, jotka viittaavat sanomisiin, jotka tietoisesti pyrkivät lisäämään optimismia Suomen talouteen. Eli toivoa todellakin pyritään tekemään. Mutta syntyykö sitä yhtään laajemmin?
Mahtavaa menoa joka tapauksessa!
#politiikka
Mahtavaa menoa joka tapauksessa!
#politiikka
October 21, 2025 at 7:27 AM

Ylinopeuden ajaminen taajamissa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin ei saisi olla. Mielipidekirjoituksemme Keski-Uusimaassa huomauttaa, että rakennetun ympäristön tulisi ohjata liikennekäyttäytymistä. #liikenne #liikenneturvallisuus #autoilu #kävely #pyöräily #taajama
www.kepo.fi/2025/10/miel...
www.kepo.fi/2025/10/miel...
Mielipidekirjoitus: Ympäristön on ohjattava turvalliseen liikkumiseen
Keski-Uudenmaan polkijat ry edistää pyöräilyä liikennemuotona Keski-Uudellamaalla, Keravalla, Järvenpäässä ja Tuusulassa.
www.kepo.fi
October 21, 2025 at 6:15 AM
Ylinopeuden ajaminen taajamissa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin ei saisi olla. Mielipidekirjoituksemme Keski-Uusimaassa huomauttaa, että rakennetun ympäristön tulisi ohjata liikennekäyttäytymistä. #liikenne #liikenneturvallisuus #autoilu #kävely #pyöräily #taajama
www.kepo.fi/2025/10/miel...
www.kepo.fi/2025/10/miel...
Israel pitää Rafahin raja-asemaa kiinni vaikka se on todella tärkeä humanitaarisen avun ja työntekijöiden reitti Gazaan. Se on myös asema, jonka kautta vakavasti sairaita saisi hoitoon Gazan ulkopuolelle. 🧵
October 16, 2025 at 4:45 PM
Israel pitää Rafahin raja-asemaa kiinni vaikka se on todella tärkeä humanitaarisen avun ja työntekijöiden reitti Gazaan. Se on myös asema, jonka kautta vakavasti sairaita saisi hoitoon Gazan ulkopuolelle. 🧵
"Olemmeko muuttamassa järjestelmäämme niin, että vaalituloksella ei enää ole merkitystä, vaan hallitukseen meno päätetään parlamentaarisissa työryhmissä? Siinä tapauksessa meillä on käsillä demokratiakriisi. Mielestäni hallitusneuvottelut ja päätökset tulee tehdä vaalituloksen perusteella."
Eikö Suomen pelastaminen kiinnosta, Minja Koskela?
Vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka ei hyväksynyt sopimusta velkajarrusta. Puheenjohtaja Minja Koskela kertoo puolueen oman vaihtoehdon.
www.is.fi
October 16, 2025 at 4:39 PM
"Olemmeko muuttamassa järjestelmäämme niin, että vaalituloksella ei enää ole merkitystä, vaan hallitukseen meno päätetään parlamentaarisissa työryhmissä? Siinä tapauksessa meillä on käsillä demokratiakriisi. Mielestäni hallitusneuvottelut ja päätökset tulee tehdä vaalituloksen perusteella."
Velkajarru tarkoittaa talouskuria, totesi asiantuntija.
Kun tiedämme, että piikki on auki aseisiin (jotka eivät tuo kasvua), on tulilinjalla koulutus sekä sosiaali- ja terveydenhoito.
Samaan aikaan meidän pitäisi tehdä siirtymä kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Miten luulette, että se onnistuu?

October 15, 2025 at 5:42 PM

Hanna Sarkkinen (vas): velkajarru on vaarallinen koska leikkauspolitiikka syventää kriisiä taantumassa.
Jani Mäkelä (PS): ei meillä ole varaa toimia toisin taantumien kohdalla.
Mäkelä ei ole tainnut seurata mitä hänen hallituksensa talouspolitiikka on saanut aikaan.
Kommentit A-studiosta.

October 14, 2025 at 6:59 PM

Kyllä kuvat tuhotusta Gazasta on pysäyttäviä. Herää kysymys miksi tuollainen tuhoaminen ja kansanmurhaaminen sallittiin useamman vuoden ajan.
October 14, 2025 at 5:41 PM
Kyllä kuvat tuhotusta Gazasta on pysäyttäviä. Herää kysymys miksi tuollainen tuhoaminen ja kansanmurhaaminen sallittiin useamman vuoden ajan.
Reposted by Juhani Lohikoski
Vihreä siirymä on nyt sidottu Jani Mäkelän turvavyöhäkkyrään.🤯
"Ilman vihreitä valittu malli olisi huonompi, jäykempi ja kireämpi [...] #velkajarru ´n sijaan tästä rakennetaan talouden turvavyö", sanoo Hyrkkö.
Hyvä spinnaus, mut ois reilu myöntää että voi tarkoittaa myrkkyä kestävyysmurrokselle.☠️

October 14, 2025 at 12:20 PM

Voitto Kokoomukselle. Tappio koko Suomelle.
Analyysi: Velkajarru on voitto kokoomukselle – se muuttaa talouspoliittista keskustelua
Velkajarruun ovat sitoutuneet kaikki isot puolueet – siis Sdp myös. Sdp ja keskusta voivat sanoa sitoutuneensa vastuullisuuteen siinä missä kokoomuskin, eikä varsinkaan Sdp:tä ole yhtä helppo arvostel...
suomenkuvalehti.fi
October 14, 2025 at 5:04 PM
Voitto Kokoomukselle. Tappio koko Suomelle.
Meidän pitää rakentaa laajaa oikeudenmukaista vaihtoehtoa oikeiston talouspolitiikalle, koska se kasvattaa eriarvoisuutta ja tuhoaa sen mistä olemme saaneet olla ylpeitä Suomessa. 🧵
October 14, 2025 at 5:11 PM
Meidän pitää rakentaa laajaa oikeudenmukaista vaihtoehtoa oikeiston talouspolitiikalle, koska se kasvattaa eriarvoisuutta ja tuhoaa sen mistä olemme saaneet olla ylpeitä Suomessa. 🧵
Gen Z kaatoi korruptoituneen presidentin Madagaskarissa ja tämä lähti maanpakoon. Nyt sotilaat ovat kaapanneet vallan. Riittääkö se nuorille?🧵
October 14, 2025 at 5:08 PM
Gen Z kaatoi korruptoituneen presidentin Madagaskarissa ja tämä lähti maanpakoon. Nyt sotilaat ovat kaapanneet vallan. Riittääkö se nuorille?🧵
Suurmielenosoitus tänään Palestiinan ja kidnapattujen suomalaisten puolesta. Huikean hyvä ja päättäväinen tunnelma.
October 2, 2025 at 5:04 PM
Suurmielenosoitus tänään Palestiinan ja kidnapattujen suomalaisten puolesta. Huikean hyvä ja päättäväinen tunnelma.
Trumpin Gaza suunnitelma on tehty pitkälti Israelin ehdoilla, mutta on kiinnostavaa, että siinä mainitaan ensi kertaa mahdollisuus Palestiinan valtioon.
September 29, 2025 at 7:15 PM
Trumpin Gaza suunnitelma on tehty pitkälti Israelin ehdoilla, mutta on kiinnostavaa, että siinä mainitaan ensi kertaa mahdollisuus Palestiinan valtioon.
Aamupäivä Pron Reilun vihreän siirtymän-semmassa 🧵
September 26, 2025 at 6:05 AM
Aamupäivä Pron Reilun vihreän siirtymän-semmassa 🧵
Kerta toisensa jälkeen ihmetyttää kuinka media tulkitsee Trumpin kommentteja loogisina. Kaikkea muuta.
September 24, 2025 at 4:21 AM
Kerta toisensa jälkeen ihmetyttää kuinka media tulkitsee Trumpin kommentteja loogisina. Kaikkea muuta.
Reposted by Juhani Lohikoski
Ja näin..
🇫🇮 20 suurinta terveys- ja hoivayhtiötä teki 2024 yhteensä 468 milj. euroa voittoa. Yhteenlaskettu liikevaihto nousi 7,8 miljardiin euroon, jossa on kuusi prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna. Mehiläisen liiketulos kasvoi 45% Terveystalon 50% Pihlajalinnan 64%.
Lähde: #Talouselämä

September 23, 2025 at 10:15 AM

Keravalaiset Palestiinan puolesta ❤️🍉
September 23, 2025 at 4:07 AM
Keravalaiset Palestiinan puolesta ❤️🍉
Hallituksen leikkauspolitiikka osuu karmealla tavalla pienituloisten naistyöläisten arkeen. Miksi hallitus haluaa lisätä pienituloisuutta?
September 18, 2025 at 7:39 AM
Hallituksen leikkauspolitiikka osuu karmealla tavalla pienituloisten naistyöläisten arkeen. Miksi hallitus haluaa lisätä pienituloisuutta?
Hyvä ulostulo ammattiliitoilta. Palestiina on tunnustettava ja sota lopetettava välittömättömästi.
Suomen on tunnustettava Palestiina
SAK vaatii, että Suomi tunnustaa viivytyksettä Palestiinan valtion ja antaa näin tukensa kahden valtion mallille. Lue SAK:n uutinen.
www.sak.fi
September 11, 2025 at 2:40 PM
Hyvä ulostulo ammattiliitoilta. Palestiina on tunnustettava ja sota lopetettava välittömättömästi.
Hallituksen leikkaukset ja sosiaaliturvan heikennykset ovat lisänneet köyhyyttä sekä kasvattaneet eroja miesten ja naisten välillä.
SAK:n tutkimus: Sosiaaliturvaleikkaukset iskeneet erityisesti työttömiin naisiin
Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet merkittävästi SAK:laisten alojen työttömien työnhakijoiden toimeentuloa, ilmenee SAK:n työttömy...
www.karjalainen.fi
September 10, 2025 at 10:18 AM
Hallituksen leikkaukset ja sosiaaliturvan heikennykset ovat lisänneet köyhyyttä sekä kasvattaneet eroja miesten ja naisten välillä.
Äskettäin kun Iran kävi neuvotteluja ydinasesopimuksesta, niin Israel iski Iraniin.
Kun Hamas tutustui Yhdysvaltojen rauhanehdotukseen, niin Israel pommitti Hamasin neuvottelijoita Dohassa Qatarissa.
Voisi saada kuvan, että Israel haluaa jatkaa sotaa ja eskaloida konfliktia yhä suuremmaksi.

September 10, 2025 at 6:01 AM

Vasemmisto jätti eilen aloitteen Gazan siviilien humanitaarisesta tuesta Keravan kaupunginvaltuustossa. 🧵
September 9, 2025 at 7:08 PM
Vasemmisto jätti eilen aloitteen Gazan siviilien humanitaarisesta tuesta Keravan kaupunginvaltuustossa. 🧵
Oikeiston vuoksi Suomi kyntää taantumassa, työttömyys lähestyy 1990-luvun lamaa ja velkamäärä kasvaa. Ratkaisuksi kokoomuksen persusiipi esittää työväenluokan ihmisten erottelua heidän etnisen taustansa vuoksi. 🧵
September 9, 2025 at 5:10 PM