🚴🏼♀️📚❤️🎵🥳🤩
Tietokirja: Ihmisyyden rajoilla - mitä välillemme jää tekoälyn aikakaudella (Docendo, 2025)
Ihminen tekee päinvastoin kuin hänelle sanotaan, koska tapa, jolla se sanottiin, koetaan ikäväksi.
Mitä aggressiivisemmin käsketään, sitä luultavammin tehdään päinvastoin. Ihan vain muistutuksena, jos haluaa aidosti viedä asioita eteenpäin🥰

”Lääkäri sanoi, että paras lääke allergiaoireiden hoitoon olisi lähteä jonnekin kauas pohjoiseen, jossa banaani ei kasva. Kun kerroin, että olin matkustamassa Helsinkiin, lääkäri katsoi minua silmiin ja sanoi, että älä nyt sentään liioittele.”
Iloa syyspäivään🤗💦

”Lopetin itseni moittimisen epäonnistumisten jälkeen ja ryhdyin sitä vastoin kiittämään itseäni onnistumisista”
Eniten me puhutaan itsellemme. Mitä jos kohennettaisi sen laatua🥰

Sitä voi käyttää pysyäkseen lämpimänä ja ravittuna. Tai leikkiä tulella - jos ei näpit pala. Toiset tuikkaa kokon roihuun ja kipittää katselemaan kaukaa.
Tehdään nuotiopiiriin tilaa kaikille kertoa oma tarinansa. Liekkiä tai hehkua päivääsi😘

Jos ei pysy valppaana, ajan mittaan lakkaa kyseenalaistamasta niitä.
Mietitääs myös, mitä kerrotaan toistuvasti itsellemme ja annetaan määritellä elämää😌

On niin monta tapaa olla hyvä isä. Annetaan jokaisen olla se paras omalla tavallaan. Nauttikaahan päivästä, ansaitusti.

Me tupataan kuvittelemaan, että se huominen minä on vähän reippaampi ja fiksumpi. Mitä jos todettais, että tuskinpa on - ja tehtäis sille palvelus tänään. Parasta perjantaihin😘

Jokainen tarvitsee ihmisen, joka uskoo suhun❤️

Näytti yksinkertaiselta tekniseltä askeleelta, mutta oli varhainen merkki kulttuurisesta murroksesta. Uuden koneen myötä myös ihmiskäsitys muuttuu.
1/5

Totuutta kannattaa lähestyä samoin. Sillä on aina monet kasvot. Näkökulmien rikkautta päivään😘

Satoi urakalla klo 13-16.
Tätä on elämä synkassa maailmankaikkeuden kanssa (jolla on hyvin kiero huumorintaju)😌💦🚴🏼♀️💪🏼
Kaikenlaisia iloisia pisaroita itse kullekin tarpojalle🌸

On aika eri juttu muuttaa mieltään tai tunnustaa virheensä, jos se otetaan hyvällä vastaan. Tämänkin eteen voidaan jokainen tehdä oma osamme. Eikö😘

Perintö ei ole vain sitä, mitä jätät ihmisille. Vaan mitä jätät ihmisiin. Me kirjoitetaan omaa muistokirjoitustamme joka päivä. Niillä pienillä asioilla, joilla kosketetaan toisiamme.
Talletetaan pala kauneutta kanssakulkijoihin❤️