se nöyryyttäjän ja häpäisijän asema. Sivustaseuraajuuskin riittää tähän vahvaan "minulla on oikeus" -asenteeseen.

Harmillisen paljon tätä käytetään edelleen, mutta onneksi vähemmän vitsimielessä voi jo sanoa, et varsinkin vakassa jo näkee ihan pätevääkin empatia- ja tasaveroisuuskasvatusta.

Veikkaan puhtaalla valistuneella arviollani, et Vornastimpan aikaan on ollut kunnon nöyryytys- ja häpäisykeinot käytössä ko. taidon opettamiseen! Niillä saa parhaiten luotua tällaista täysin itsensä ja omien toimiensa seurauksien kieltävää asennetta, jossa noustaan yläpuolelle kun on saavutettu itse

En muista kumman, Hesarin vai Ylen, alkuperäisessä jutussa luki myös, että "henkiinjääneille sioille järjestettiin korvaava kuljetus".

Niin, teuraalle, tapettaviksi joka tapauksessa. Jännästi se unohtuu tässä kontekstissa kuitenkin.

tavalla kouluihinkin – on aivan todella inhimillistä myöntää, ettei kaikkien kanssa suju, ja samalla oppilaan kannalta tärkeää löytää aikuisia, joilla sujuu.

Eskarissa työskennellessä ilmiötä helpotti tiimityö – aina oli ryhmässä joku lapsi, jonka kanssa mun kemiat ei menneet yksiin, mutta usein sitten taas ryhmän hoitajalla tai ohjaajalla onneksi meni. Tästä puhuminen auttoi, koska sit voitiin ottaa koppia toistemme yli. Tätä tarvittaisiin terveellä

Se on paitsi kiusaamisen mahdollistamista ja jopa sille tilan tekemistä, myös ehdottomasti oman valta-aseman väärinkäyttöä ja jo sitä kautta virkavelvollisuusrikkomus. Opettajalla on lakiin kirjatut virkamieslain antamat selkeät velvoitteet kiusaamisen puuttumiseen.

Ja kun aikuinen, jonka pitäisi olla se turvallinen luottohenkilö, kiusaa, ivailee + viestii negan kautta, luo se traumaa. Se vaikuttaa pitkälle koulupolulla ja elämässä. Ja heijastuu vanhempiin, työssäkäyntiin, jaksamiseen. Huolen lisäksi niskassa hengittää koulu, että ettekö saa sitä lasta kouluun.

Omankin läheiseni lapsen koulusitoutuvuus kasvoi luokkaa vaihtamalla ihan vain koska "mua kohdellaan siellä viimein kuten ihmistä". Kohtaaminen on mahdollista vain jos ensin myönnetään koulun rakenteellinen kohtaamattomuuden puoli.

Toki poissaolot myös syventävät sitä ulkopuolisuutta, mutta aina korjaustoimenpiteen ei pidä lähteä lapsesta vaan koulusta itsestään. Jo tunnistamalla opettajien erilaisuuden ja oppilaiden kuulluksi tulemisen tarpeen päästäisiin pitkälle.

Kyseessä on siis huomattavasti rakenteellisempi ja laajempi ilmiö, mitä tämä Ylen juttu antaa ymmärtää. Nuoret reagoivat syrintään, epätasa-arvoon ja kohtaamattomuuteen, ja koulupoissaolot näyttävät sen todeksi. Kuten jutussa sanotaan: "Poissaolojen ennaltaehkäisyssä tärkeintä on kohtaaminen."