Jukka Saksi ✍
banner
jukkasaksi.bsky.social
Jukka Saksi ✍
@jukkasaksi.bsky.social
Vantaalainen yksinyrittäjä, alunperin Itä-Suomesta.

PhD, johdon konsultti ja tekoälykouluttaja at @johtajaonmedia.bsky.social

#Arvovalta-kirjan kirjoittaja.
http://johtajaonmedia.fi
Aika moni organisaatio toimii nyt sumuisessa näkymässä.

Onneksi on myös valoilmiöitä, kuten tänään ulkona 🌟

Parhaimmillaan ne näkyvät ihan konkreettisesti, kun esim. johtoryhmän jäsenillä alkaa "lamput syttyä", oivalletaan ja inspiroidutaan 💡

Sellainen ei ole marraskuussa ollenkaan paha juttu 🙂
November 14, 2025 at 10:02 AM
Havainto, että vaikka meillä olisi käytössä minkälaiset työkalut tahansa, ihmiset haluavat kokea tulevansa kuulluksi ja arvostetuiksi työyhteisönsä muutoksiin liittyen.

Tekoäly ei poista tätä tarvetta, mutta voi auttaa sen tunnistamisessa ja osallistamisessa ihmisiä jo tulevan suunnitteluun 🧿
November 13, 2025 at 9:25 AM
Uskon, että tarvitsemme nykyistä laajempaa yhteiskunnallista tekoälykeskustelua.

Ei vain teknologian näkökulmasta, vaan myös, miten se vaikuttaa arvoihin, ajatteluun ja yhteisöllisyyteen.

Rohkaisen mukaan ihmismielen asiantuntijoita sekä organisaatioita tarinallistamaan muutosmatkaansa 👍
November 12, 2025 at 9:54 AM
Monta kertaa tullut pohdittua, miksi olen toiminut yksinyrittäjänä toistakymmentä vuotta 🤔

Suurimpia syitä ovat varmasti tunne autonomiasta, että saan tehdä työtä juuri omalla tavallani ja omista arvoistani käsin. Saan päättää keiden kanssa työskentelen ja milloin.

Näin ajattelin jatkaa 🙂
November 11, 2025 at 9:41 AM
Piti lukea mitä tuli puhuttua tekoälyn laiskaan käyttöön liittyen.

On ollut mukava saada HS Vision lukijoilta palautetta ja näkökulmia. Aika moni on huolestunut samasta asiasta.

Houkutus laiskaan käyttöön on suuri, mutta laatutavoitteita ei kannata laskea 👌

www.hs.fi/visio/art-20...
November 8, 2025 at 6:35 PM
Monet tutkijat ennustavat, että pandemian jälkeiset ilmiöt ovat vasta iskemässä työelämään ja ihmisten jaksamiseen.

Samalla kun yhä enemmän esihenkilöiden työtä ulkoistetaan tekoälylle, on tärkeää varmistaa, että ihmisistä pidetään huolta.

@viestiry.bsky.social #viestinnäntulevaisuus
November 5, 2025 at 7:24 AM
Sain tutustua Lotta Svärd Säätiön taustaan ja johtamismalliin.

Olipa kiinnostavaa hahmottaa, miten suuri muutos sen toimintaympäristössä on tapahtunut ja miten samalla säätiön tehtävä toteuttaa alkuperäisiä arvoja päivittyy tähän aikaan 👌👌

Tärkeää työtä 🎯
November 4, 2025 at 9:42 AM
Oli hyvä keskustelu Hesarin kuvaajan kanssa siitä, miten tärkeää journalismin luotettavuudelle on, että otetaan aitoja kuvia.

Jos mennään siihen, että laitetaan ihmisistä eetteriin tekoälykuvia, on luottamus menetetty, eikä sitä saada koskaan takaisin 🤔
November 3, 2025 at 11:20 AM
Itäsuomalainen asiakkaani kutsui Teamsia Timpsukaksi 🤫

Muuten ollut oikein huippu aamupäivä, kun sain kouluttaa HR-tiimiä tekoäkyn teemoista 👌👌
October 30, 2025 at 11:12 AM
Pääsin sparraamaan uusia kuntajohtajia Kuntatalolle. Tehtävänäni oli vetää pyöreän pöydän keskustelu aiheista, kuten

❇️ arvoilmapiirin muutos
❇️ tekoälyn vaikutus kunnan johtamiseen
❇️ viestinnän sävy päätöksenteossa
❇️ yhteistyö kuntajohtajan ja luottamustahojen välillä

Pullakuvalla huomio 😉
October 28, 2025 at 4:15 PM
Tämä asia nousee esiin jokaisessa koulutuksessa.

Moni harmittelee, kun ChatGPT tai Copilot alkaa vastata kesken kirjoittamisen.

💡 Ratkaisu on yksinkertainen:
Shift + Enter tekee rivinvaihdon ilman, että viesti lähtee.

Pieni näppäin – suuri ero tekoälyn käytössä

Mikään ei ole itsestäänselvää 🙂
October 28, 2025 at 10:00 AM
Taas on salilla yhdellä kaverilla niin vahvat dödöt, että tulee suuhun metallin maku 🤮

Ilon kautta 😉
October 27, 2025 at 3:10 PM
Omien koulutuskokemusteni perusteella jopa 98% generatiivisen tekoälyn käyttäjistä ei ole mukauttanut omaa sovellustaan.

Siihen käytetty aika tulee korkoineen takaisin heti ja räätälöitävyys paranee, kun mukauttaminen tehdään laadukkaasti 👌
October 27, 2025 at 8:40 AM
Organisaation matkaa kohti tekoälynatiivia toimintamallia ei tehdä päivässä ja se sisältää mielestäni yhtä paljon mahdollisuuksia kun riskejäkin.

Ne on tärkeä tunnistaa, jottei ajauduta kaaokseen.

Yksi vaihtoehto on tarkastella muutosta SWOT-kehikon kautta.
October 24, 2025 at 11:41 AM
Sain käydä 8 vuotta sitten mielenkiintoiset keskustelut Björn Wahlroosin kanssa, kun pääsin tapaamaan häntä 2 krt haastatteluiden merkeissä.

Hän kertoi monta kiinnostavaa asiaa, joita en kuitenkaan saanut itse julkaista.

No nyt niitä samoja juttuja sain lukea hänen uudesta kirjastaan 🙂👍
October 23, 2025 at 9:55 AM
Sitä haluaisin painottaa kun jonkinlaista tekoälyhypeäkin on havaittavissa, ettei unohdeta missään tilanteissa ihmisen vastuuta.

Vaikka tekoälylle voi ulkoistaa jo isojakin kokonaisuuksia ja antaa sille autonomista toimivaltaa, tekoäly ei kanna vastuuta 🙂

#vastuullisuus #tekoäly
October 23, 2025 at 7:01 AM
Puhutaan aika paljon siitä, miten organisaatiot rakentavat tiekarttaa kohti tekoälynatiiviutta, jolloin AI on osa strategiaa ja kulttuuria.

Yksi haaste on, että tekoälyn kehittäjät ja kouluttajat ovat käyttäneet tekoälyä paljon enemmän kun asiakkaansa.

Täytyy siis tunnistaa arjen realiteetit 🎯
October 22, 2025 at 5:59 AM
Osaako joku sanoa, miksi kahvilat eivät mainosta eivätkä edes kerro näyttötauluisssan, että heiltä saa kofeiinitonta kahvia? 🤔

Varmistin työntekijältä, että valmistusprosessi ei ole yhtään hitaampi tai vaikeampi kun tavallisessakaan kahvissa.

Enkä ole ainoa joka juo iltapäivisin kofeiinitonta ☕️
October 20, 2025 at 2:13 PM
Mikäs sen mukavampaa, kun päästä sparraamaan yrittäjiä siitä, miten #tekoäly ja #vastuullisuus yhdistetään yrityksen johtamisessa 🧿
October 20, 2025 at 8:28 AM
Itse uskon siihen, että mitä vaikeammin ennustettavaksi toimintaympäristö muuttuu ja mitä enemmän some/netti täyttyy tekoälysisällöistä, sitä tärkeämmäksi tulee tunnistettava tone of voice - viestinnän sävy 🧿

Substanssiviestintä somessa kaipaa erityisesti johdonmukaisen sävyn 👌✍️
October 20, 2025 at 8:07 AM
Hivelee entisen artesaanin silmiä nämä syksyn värit 🍁🍂🍒
October 17, 2025 at 12:52 PM
Ei kait tähän ole muuta sanomista 🤫🤷
October 13, 2025 at 11:52 AM
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää ❤️

Monella rintamalla on varmaan menty eteenpäin, mutta valitettavasti maailma on vielä epäoikeudenmukainen.

Jokaisen tytön tulisi voida toteuttaa niitä unelmia, jotka ovat heille tärkeitä. Olla yksilöllisillä tavoillaan utealiaita ja rohkeita🙏
October 11, 2025 at 8:53 AM
Tänään oli ensimmäinen kerta, kun lauloin johtoryhmän tekoälykoulutuksessa. 🎶

Siis kaikki keinot jo käytössä...🤭

Ei sentään. Oli erään osallistujan vuoro täyttää 50v ja niinpä reippaana poikana aloitin laulun ja päästiin herkuttelemaan 🎂

Makea elämä, makeat vuodet...
October 7, 2025 at 7:56 PM
Puijon tornissa oli huikeat näköalat Kuopion ruskamaisemiin. Ja tornin portaikossa Halloween-teema 🙂
October 7, 2025 at 7:14 PM